Kasvata karismaasi! – Johtajasta kohtaajaksi

Isäni on kriitikko ja sen vuoksi meillä on niin kauan kuin muistan arvioitu ja arvosteltu. Lapsuuden viikonloppu-illat vietimme televisiota katsellen ja aina oli joku jonka ilmaisua, karismaa ja älykkyyttä ylistettiin tai joku jonka kehnoa osaamista suorastaan mollattiin. Isä oli korkeasti koulutettu, kultturelli mies, hyvin autoritäärinen eikä hänen mielipiteitään ja näkemyksiään kyseenalaistettu. Olin pitkään siinä luulossa, että karisma on synnynnäistä, jokin sellainen ominaisuus joka joillain onnekkailla on ja toisella ei. Kuten myös taito. Ainoastaan jotkut osaavat ja osaajia on helppo kannustaa, mutta annas olla jos et osaa, silloin sinut on helppo naulata luuseriksi ja vieläkin nolompaa on, jos näytät keskeneräisyytesi julkisesti. Silloin olet suorastaan säälittävä! Silloin en ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän. Isä pönkitti omaa huonoa itsetuntoaan kritisoimalla muita. Ei ammatillisesti, vaan kylmästi ja julmasti. En muista isän kritisoineen minua, mutta jäljen se jätti.

Karismaattisuus

Syntyi karismaattisuus tai vaikuttavuus sitten mistä tahansa, geeneistä, henkilökohtaisista ominaisuuksista ja piirteistä, kyvykkyydestä luoda yhteyttä, itsevarmuuden ja kokemuksen kautta, on se taitoa, jota voi kehittää ja samalla kykyä, johon omat ajatukset ja uskomukset vahvasti vaikuttavat.

Kuinka lähtisin vahvistamaan tätä ominaisuutta itsessäni?

Kuvittele eteesi karismaattinen ihminen tai vaikuttava kohtaaminen, mitä siitä jäi mieleen? Jos mietin Barack Obamaa, on hän listallani yksi karismaattisimmista ihmisistä joita tiedän, vaikka en ole edes henkilökohtaisesti häntä tavannut. Hän välittää luottamusta. Kehonkielessä, äänensävyssä ja sanoissa ei ole ristiriitaa. Hän täydentää ilmeillään, eleillään ja läsnäolollaan sitä mistä hän puhuu. Hän katsoo kohti ja hänen silmissään on eloa, hänen puheessaan painottuvat juuri ne asiat joilla on merkitystä, hänessä on tietynlaista rauhaa ja vakautta, aitoa läsnäoloa.

Ihminen joka tekee lähtemättömän vaikutuksen, jonka karisma muistetaan, on usein ihminen joka koskettaa, herättää tunteita ja näyttäytyy rohkeana. Rohkeus ei tässä tapauksessa tarkoita sitä, että on se ekstrovertti menestyjä, kovaäänisin ja ilmaisukykyisin, vaan rohkeus on sitä, kun täysi potentiaali heijastuu ulospäin ja fokus siirtyy tekemisestä olemiseen. Oli sitten kyse itsekritiikistä tai – reflektiosta, ulkopuolisesta arvioinnista tai arvostelusta, aitous, läsnäolo, tunteiden välittäminen, tilanteeseen heittäytyminen ihastuttavat ja koskettavat. Jotain välittyy, jotain jonka molemmat osapuolet tuntevat, jotain mistä jää jälki.

Karismaattisuus on myös valtaa ja vallankäyttöä, kuten historiastamme on nähtävissä. Karismaattisia johtajia seurataan vielä tänäkin päivänä, ja myös paljon pahaa verhoutuu tämän lumon alle. Karismaattisuus ja vaikuttavuus kiehtovat ihmisiä, ja kun johtaja uskoo itseensä ja agendaansa, muut seuraavat. 

Kriittisyys kasvun tukehduttajana

Karisma ei pääse kasvamaan, jos joutuu jatkuvan arvostelun ja negatiivisen arvioinnin kohteeksi. Julma kriittisyys muuttaa olemisen suorittamiseksi, nautinnon pakkopullaksi, ilon peloksi ja pakottaa rikkomaan omia rajoja toistuvasti. Pakko pitelee meitä paikoillaan, vaikka kuinka haluamme mennä eteenpäin. Voimakas itsekriittisyys kumpuaa ainakin itselläni juuri näistä lapsuuden kokemuksista ja huomaan usein kadehtivani muita. Tietoinen ja ymmärtävä puoli minussa ihmettelee, eikö täällä ole tilaa meille kaikille, kun taas sisäinen kriitikko julmasti arvostelee itseäni ja muita. Itsekritiikki syö itsetuntoa, jonka vuoksi pyrin sisällyttämään jokaiseen päivään itsemyötätuntoa vahvistavia ajatuksia. Terve kriittisyys ja itsensä tutkiskelu auttavat saavuttamaan tavoitteet, kun taas julma kritiikki lannistaa ja ruokkii pakkopohjaista ajattelua.

Vaikuttava äänenkäyttö karisman kasvattajana

Vaikuttavuusvalmentajana autan asiakkaitani tyypillisesti vaikuttavuusongelmissa, kuten

  • viestit, joita halutaan välittää, eivät mene perille tai niitä ei ymmärretä
  • kommunikointi on haastavaa ja vuorovaikutus heikkoa
  • ilmaisun esteenä on paljon itsekritiikkiä ja negatiivisia uskomuksia
  • ilmaisun esteenä on heikko kehotuntemus, ongelmat äänenhuollossa tai äänenkäytön- ja hengityksen prosesseissa
  • omia ilmaisutapoja, maneereita, äänellisiä vahvuuksia ei tunnisteta
  • haasteet presentaatio- ja esiintymistaidossa

Ei se mitä sanot vaan miten sanot! Totta! Jos sanojen ja eleiden välillä on ristiriita, informaatio suodatetaan ensisijaisesti ilmeiden, eleiden, äänensävyjen ja -värien kautta. Näin ollen, karismaattisuutta voi myös kasvattaa kehittämällä omaa äänenkäyttöään ja tapojaan ilmaista.

Mistä liikkeelle?

Olet nyt visioinut eteesi karismaattisen ihmisen tai vaikuttavan kohtaamisen, ja ehkä jo tietoisella tasolla pystynyt havainnoimaan, millaiset asiat sinuun ovat tehneet vaikutuksen. Kuinka minusta voisi kasvaa yhtä karismaattinen? Kuinka minä saisin ihmiset kuuntelemaan ja seuraamaan itseäni?

  1. Tunnista omat vahvuutesi ja ole rehellisesti sinä
  2. Ole läsnä. Vuorovaikutus- ja tunneyhteyttä ei synny, jos ajatuksesi harhailevat muualla
  3. Tunnista tyypilliset reagointitapasi erilaisissa painetilanteissa ja pyri ennakoimaan reaktioitasi ja tasaamaan painetta mieltä ja kehoa rauhoittavilla menetelmillä.
  4. Valmistaudu kohtaamistilanteisiin ennakkoon, mitä viestiä haluat välittää muille? Mikä on ydinviestisi ja kuinka kommunikoit sitä ulospäin?
  5. Tunnista tapasi ilmaista, sekä eleiden että puheilmaisun kautta ja pyri kehittämään erityisesti viestinnän selkeyttä ja ilmaisuvoimaa. Usko itseesi ja sanomaasi!
  6. Pidä huoli voimavaroistasi, väsyneenä et tee vaikutusta!
  7. Pyri jatkuvasti kehittämään taitoasi havainnoimalla itseäsi sekä keräämällä palautetta muilta

Johtajasta kohtaajaksi blogisarjan kirjoittaja Tiina Mustonen toimii Hehku Business vaikuttavuusvalmentajana, monimuotoisena hyvinvoinnin- ja osaamisen kehittämisen konsulttina sekä yritysten tukena muutoksessa. Ota yhteyttä, niin kehitetään osaamista yhdessä! Yhteydenotot: [email protected] +358 45 78713579

Leave a Reply

Scroll to top