Esihenkilön tuki laadukkaassa ohjausprosessissa

Hybridimalllinen työelämä ja opiskelu ovat tulleet jäädäkseen. On tiimiläisiä, jotka työskentelevät samassa fyysisessä tilassa, mutta myös heitä jotka liittyvät ryhmään toiselta pallon puoliskolta. Siinä onkin esihenkilöllä tekemistä, kun vastuulla on tukea ja ohjata alaisiaan tasapuolisesti. Tahi opettajalla, jonka oppilaista osaa ei ole tavannut koskaan kasvotusten.

Olen työssäni havainnut, että tuen tarve on lisääntynyt samassa suhteessa kuin työn vapaus on kasvanut. Ja se mitä kaivataan on esihenkilön tukea. Jatkuvaa palautetta, valmennusta, mentorointia ja tukea. Tuki on kyllä “sisäänkirjoitettu” prosesseihin ja jaetuihin kalentereihin, mutta hyvin usein koet olevasi yksin sen kanssa mitä teet. Kuulet paljon useammin kysymykset miten meni kuin miten menee?

“On vaan niin hirveä kiire…”

Olitpa opettaja, esimies, valmentaja tai muu tärkeää ja vastuullista työtä tekevä, sinulla on kiire. Kiireessä et ehdi antamaan riittävää tukea. Kiireen tunne kertoo työn- ja ajanhallinnan haasteista, joita etenkin opettajat pyrkivät ratkaisemaan venyttämällä päiviään iltoihin ja ajatumalla reagointikierteeseen, jossa haittoja/ongelmia minimoidaan reagoimalla kaikkeen heti. Wilma viestejä luetaan ja lähetellään työajan ulkopuolella, jotta seuraava päivä sujuisi paremmin. Meno on sitä itseään, kieli vyön alla juoksua. Eikä meno poikkea kyllä yritysten arjesta ainakaan näin kouluttajan silmin, eniten koulutustarvetta näyttää tällä hetkellä olevan ajan- ja työnhallinnan saralla. Teknologia vallankumous vaatii veronsa.

Miten menee kysymys ilmentää laadukasta ohjausprosessa ytimekkäästi, kysyjä on läsnä niissä hetkissä jossa tapahtuu, ei niissä jossa juna meni jo.

No mitä vastapuoli oikeastaan ohjaukselta tarvitsee? Miten tukea oppilaalle, tukea alaiselle, tukea valmennettavalle voisi parhaiten antaa? Valmentajana ajattelen, että tärkein tavoite on ymmärryttäminen ja tavoitteiden kirkas näkymä. Joku raami on oltava. Selkeä prosessi, työkalut, jotka synnyttävät turvallisuutta, mutta myös luovat struktuuria osaamisen kehittämiselle ja oppimiselle. Opettajan työssä parasta on keskustelu, ajatuksilla pallottelu ja kysymysten esittäminen, oivalluttaminen ja ymmärryttäminen. Samoin kuvaa moni esimies työtään, valmentava johtajuus on nyt muodissa ja hyvä niin.

Käskemisestä ohjaukselliseen työotteeseen

Auktoritäärinen opettajuus ja asiajohtajat ovat vaihtuneet itseohjautuviin ja parvessa päätöksiä tekeviin tiimeihin ja opiskelupiireihin, jotka myös tarvitsevat tukea toimiakseen hyvin. Ryhmän erilaiset persoonat, luontaiset roolit ja tavat toimia on tietenkin tärkeää tunnistaa; maadottajat, innostajat, tekijät ja harkitsijat, kaikkia heitä tarvitaan. Olen seurannut puolisoni opintovapaan aikaista opiskelua ja kuullut liian usein tuskastumista tuen puutteeseen. Muutoksessa, hyvin tiukasta, ylhäältä alaspäin valuvasta tiedosta ja opettaja-oppilas hierarkiasta on kokeillen menty liian pitkälle. Opettaja antaa canvaksen eteen, kirjoittaa white boardille 4 teemaa, antaa lähdesuositukset ja se on heippa, tavataan kun projekti on valmis. Sama konteksti on varsin helppo viedä työpaikoille. Miten meni, kysyy esimiehesi?

Menetelmät edellä

On toki hyviä, ohjausta tukevia menetelmiä ja työkaluja. On ketterää kehittämistä, leania, scrummia ja systeemejä, joilla saa helposti näkyvää aikaan, mutta onko sisältö timanttia? Mennäänkö näissäkin ilman tukea metsikköön? Muotoilu ja työkalujen käyttö prosessi edellä tuottaa erinomaisia tuotoksia ja tuo turvaa, mutta mikä niistä jää elämään, mennäänkö vähän turhankin voimakkaasti menetelmä edellä? Tätä voisi verrata johonkin yksittäiseen ohjelmistoon, jonka asiantuntija rekryyn yritys on käynnistänyt haun. Ei sen väliä vaikka olisi alalta useampi vuosi työkokemusta ja koulutusta tahi kyky omaksua tuon ko. trendikkään ohjelmiston hallinta lyhyellä perehdytyksellä -> jos et ole sitä kurssia käynyt, niin kiitos ja heippa. Koulutuksen tarjoajana huomaan saman ilmiön toistuvasti, menetelmä/prosessi edellä markkinoitu sisältö kiinnostaa, ihan kuin se takaisi parhaimman lopputuloksen. 

No millä päästään maaliin, millä yrityksen #purpose tulee saavutettua tai opiskelijan opinnot naulattua?

Toimivalla ja jatkuvalla ohjauksella, jonka muoto ja tapa määräytyy yksilöiden/ryhmän tarpeen mukaan.

Tuen tärkein tehtävä, oli kyse sitten opettajasta tai esimiehestä, on antaa yksilölle ja ryhmälle kokemus siitä, että apua on saatavilla ja arviointi- ja ymmärrystaitoni kehittyvät esihenkilöltä saadun peilauksen myötä. Saan palautetta, minua haastetaan ja itsearviointitaitoni kehittyvät dialogissa henkilön kanssa, joka on ns. prosessin ulkopuolella, jolla on kompetenssia ja taitoa ymmärryttää muita. Tätä ei kone tai menetelmä korvaa, ihminen tarvitsee peilikseen ihmisen. 

Mentorit, coachit, sparraajat ja valmentajat suorittavat ymmärryttäjän tehtävää työkseen, mutta kukaan heistä ei korvaa tarvetta lähituelle. Tarve on lähiesihenkilölle, lähellä ohjaavan henkilön tuelle, joka havainnoi toimintaasi päivittäin, näkee kompuroinnit ja esteet, mutta myös niiden ylittämisen, onnistumiset ja menestymiset. 

Tiesitkö, että sinun tukesi on korvaamatonta monelle?

Blogia kirjoittava Tiina Mustonen on intohimoinen kouluttaja, ammatillinen opettaja ja kohtaamisen puolesta puhuja. Työssään Tiina toimii monimuotoisena hyvinvoinnin- ja osaamisen kehittämisen konsulttina, valmentajana, kouluttajana sekä yritysten tukena muutoksessa. Yhteydenotot: [email protected] +358 45 78713579

Tutustu Tiinaan: https://www.hehkubusiness.fi/ihmiset/

Leave a Reply

Scroll to top