Olen ollut mukana työelämässä kohta 30 vuotta. Uteliaana ihmisenä suunnitelmat ja alat ovat vaihtuneet monta kertaa ja työelämä antanut niin parastaan, kuin pahintaan eri roolien ja kokemusten kautta. Sosiaalitoimistossa ja kuntoutuksessa konkretisoituu mitä tapahtuu, kun yksilö tippuu työarjesta pois -> takaisin entiseen on vaikea palata. Esihenkilönä sosiaalisen vastuun kysymykset tulevat lähelle ja toiminnan eettisyyttä ja yhdenvertaisuutta joutuu välillä oikein tosissaan miettimään, joillekin kun aina kääntää selkänsä viimeistään kotiin lähtiessään.
Ihmimillinen kestävyys koetuksella
Viime vuosina kouluttajana olen päässyt tutkailemaan työarkea kuplan ulkopuolelta tai oikeastaan kuplien rajapinnassa. Kestävyydestä puhutaan paljon, mutta tehdään liian vähän. Työelämä oireilee kestämättömän työelämän oireilla. Vähän kuin pitkittynyt stressi. Ensin keho antaa pieniä vihjeitä, että vauhtia voisi hiljentää; asioita unohtuu, keskittymiskyky on koetuksella. Mitään ei tapahdu, joten oireet voimistuvat. Tulee unettomuutta ja äksyilyä läheisille, oma ajattelu alkaa myös kyynistyä. Vauhti kiihtyy edelleen ja kropasta otetaan kaikki tehot irti. Sitten ykskaks sairastut. Ehkä toistuvasti sairastellen, vielä silti suorittamisessa sinnitellen tai kerralla ja kunnolla, burnoutiin.
“Minne kaikki oikein menivät? Ja miksi?“
Burnout eli uupumus on yksi kestämättömän työelämän oireista, jota ilmenee kaikilla aloilla, mikroyrittäjistä isoissa organisaatioissa työskenteleviin yksilöihin. Sitten on osaajapula, minne kaikki oikein menivät? Ja miksi? Korona, sota, kiihtyvät muutokset ja työn kysynnän vaihtelut, niissäkö osasyy? Kestämätön työelämä myös jauhaa vastuullisuustarinoita ja viherpesua, joka pesee mennessään parhaimmatkin kalatarinat. Kestämätöntä on muka-tehdä-jotain. Jotain, jota ei mikään taho läpivalaise tai mittaa. Jalan- ja kädenjäljet osataan kyllä piirtää ja visioida, mutta konkretia siitä mitä yksilö- tai yritys tekee jää liian kauas mahdollisuuksista mitä voitaisiin tehdä. Tähän tosin on tulossa muutoksia CSRD direktiivin ja kiristyvien vastuullisuusvaatimusten myötä ja hyvä niin, vaikka työtä se vaatii. Ja kaiken tämän keskellä on työyhteisöjä, jotka koittavat tehdä parhaansa ja yksilöitä, jotka haluavat tulla kuulluiksi yhdenvertaisina, saamatta ääntänsä kuuluviin.
Ei synkistellä, vaan käsikirjoitetaan työelämä uusiksi
Pystyn fantasioimaan kestävän työelämän. Siellä asiat ovat hyvin, työssä on imua, me-henki on vahvaa ja yrityksen tarina ja teot tuntuvat aidoilta, vastuullisilta. Työarki tuntuu merkitykselliseltä minulle ja arkea ympäröivä maailma on tasapainossa. Pyyhkii hyvin, muutoksia tulee, mutta pilarit ovat tukevasti maassa kiinni. Fantasia tarkoittaa muuten mielikuvitukseen perustuvaa taideteosta. Kevyttä yläpilveä, kuvitelmaa, joka ei liity millään tavalla työelämä realiteetteihin. Miksi ei? Eikö visiokin ole tätä? Eihän kukaan tiedä missä ollaan 5 vuoden päästä, kaikki perustuu siis arvailuun ja mielikuvitukseen. Manifestointi ja mielentaidot perustuvat myös samaan. Mitä positiivisempaa ajattelua harjoitat, sen paremmin voit ja menestyt tuuttaavat myös kaikki selfhelpit.
Uteliaalle ihmiselle fantasia ei ole ratkaisu, vaan tarina, joka on vasta alussa. Mahdollisuus, jota kannattaa tavoitella. Tavoite, joka vaatii suunnan ja nipun ihmetteleviä kysymyksiä: Miksi kestävyys on tärkeää? Mistä kestämätön johtuu? Mitä voidaan nyt tehdä? Mihin voimme vaikuttaa? Milloin aloitetaan? Ja klassinen: Äiti, ollaaks me perillä jo? Ei kulta, menee vielä hetki;)
Kirjoittaja, Tiina Mustonen, on kolmen lapsen äiti, joka surffaa työelämän aallonharjalla ja välillä myös sen alla.
#kestävätyölämä #sustainableworkinglife #sustainability #kestävyysosaaminen #kestävyysvalmiudet #kestävyysraportointi #tulevaisuudentyöelämä #vastuullisuus #hehkubusiness #kestäväntyöelämänpuolesta